Clownfish Twister 3
Arktinen BanaaniRenin tunteet Marua kohtaan alkavat tuottaa tulosta: on aika lähteä oikeille treffeille.
Korvensivu Mae
Sukupuoltaan muuttavasta klovnikalasta nimensä ottanut kotimainen mangasarja Clownfish Twister saa jatkoa.
Ensimmäisessä osassa Maru ja Ren tapasivat koulussa parin vuoden erossaolon jälkeen. Marussa oli kuitenkin tapahtunut ällistyttävä muutos, hänestä oli tullut tyttö! Toisessa osassa Marun salaisuus paljastui, mutta se ei lopulta ollutkaan Renille suuri järkytys. Oli silti keksittävä keino Marun naiseuden piilottamiseen, ja samalla Renin hämmentyneet tunteet tätä kohtaan voimistuivat. Marun muuttumisen taustalta alkoi paljastua lisää kummastuttavia asioita.
Kolmannessa osassa Renin tunteet Marua kohtaan alkavat tuottaa tulosta: on aika lähteä oikeille treffeille. Nyt esitellään myös Marun oudot ja hauskat vanhemmat, mutta kun on aika tutustua Renin isään ja äitiin, tunnelma muuttuu täysin. Missä piilee todellinen syy? 208 s.
Tex järjestää hyökkäyksen rosvojen kimppuun, ja Carson loukkaantuu. Ilmestyy elokuussa.
Barksin kaikki ankkasarjakuvat julkaistaan suomeksi alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä albumisarjana. Osa 15.
Ihmeneloset kohtaavat Tohtori Doomin sekä maailmoja syövän Galactuksen. Ilmestyy heinäkuussa.
Barksin kaikki ankkasarjakuvat julkaistaan suomeksi alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä albumisarjana. Osa 16.
Mie myin talven, kuten rakkautenikin maalasin ja myin." Taitelija Reidar Säreistöniemen tarina. Ilmestyy elokuussa.
Kivet on omaperäisyyttä pursuava fantasia. Pakkanen koettelee, bussitkaan eivät kulje ja kaupungeissa vaanii huijareita. Ilmestyy heinäkuussa.
Merirosvoja, noitia ja tyttöenergiaa! Ilmestyy elokuussa.
Ukrainan ja Venäjän monisatavuotinen konflikti sarjakuvan keinoin selitettynä. Ilmestyy elokuussa.
Kirjainten maailma alkaa tunkeutua oikeaan maailmaan. Ilmestyy elokuussa.
Tarina Blueberryn nuoruudesta. Ilmestyy elokuussa.
Idefix-koira eläinkavereineen jatkaa hulvattomia seikkailujaan Parisiumin kaduilla. Ilmestyy elokuussa.
Lucky Luke hieroo rauhaa intiaanien ja ratsuväen välillä. Ilmestyy elokuussa.
Kissahahmoisen etsivän seikkailut sijoittuvat 1940-50-lukujen Yhdysvaltoihin. Uusi painos tulossa.
Kissaetsivän ystävä, lehtimies Weekly on pidätetty epäiltynä murhasta. Kykeneekö Blacksad todistamaan, että Weekly on lavastettu? Uusi painos tulossa.