Pekka Puupää alusta loppuun ENNAKKOTILAUS
Pekka Puupää alusta loppuun ENNAKKOTILAUS

Pekka Puupää alusta loppuun ENNAKKOTILAUS

Jalava
34,00 €
Sisältää alv. 10 %

Legendaarisen Pekka Puupään vaiheet 1920-luvulta taiteilijan kuolemaan 1952 saakka. Ilmestyy syyskuussa.

Toimitusaika 2 - 6 työpäivää
Tuotenumero 978-951-887-657-4

Hänninen Ville –  Fogeli (Fogelberg, Ola)

Pekka Puupää oli alun alkaen sarjakuva osuuskauppaliikkeen lehdissä 1925 alkaen. Lehdillä oli paljon lukijoita ja sarja sai suuren suosion. Sarjaa julkaistiin suomeksi ja ruotsiksi. 

Sarjaa julkaistiin albumeina 1940-luvulta 1970-luvulle saakka ja uusintoina 1990-luvulla. Kuitenkin uusinnat olivat pääosin Fogelin tyttären Toto Kailan piirtämiä. 

Ville Hänninen kokoaa tässä kirjassa legendaarisen sarjakuvahahmon vaiheet 1920-luvulta taiteilijan kuolemaan 1952 saakka. Teos paljastaa asioita niin hahmon synnystä, asuinpaikasta, Justiinan ja Pekan ensikohtaamisesta, että sarjan suhteista aikansa politiikkaan ja osuuskauppaliikkeeseen. 

Erityistä painoa on pantu sotavuosiin. Pekka ei lähtenyt rintamalle, mutta elää kotirintaman arkea säännöstelyjen ja niukkuuden aikaa.. 

Kirjassa on paljon materiaalia, jota ei ole aikaisemmin julkaistu albumeissa eikä edes lehdissä. 

Mukana on myös OTK:n mainospäällikkö Fogelbergin muita sarjakuvia, kuvituksia ja mainoksia, joissa Pekka mainostaa osuuskauppojen tuotteita. 

Myös Fogelbergin elämäkertaa käydään lyhyesti lävitse. 160 s.

Ilmestyy syyskuussa.

Tee ennakkotilaus. Postitamme uutuuden heti kun saamme sitä varastoon.

Uusi
Yoko Tsuno 24 – Saturnuksen kaksoset
Yoko Tsuno 24 – Saturnuksen kaksoset
22,95 €
Uusi
Tex Willer Värialbumi 4 – Aguas Negras
12,95 €
Uusi
Tex Willer Kirjasto 70 – Meteorikraatteri
Tex Willer Kirjasto 70 – Meteorikraatteri
25,95 €
Uusi
Corto Maltese – Berliinin yösoitto
32,50 €
Uusi
Carl Barks: Loput Barks-tarinat
Carl Barks: Loput Barks-tarinat
34,00 €
Uusi
Aku Ankka – Avaruusankkojen paluu
Aku Ankka – Avaruusankkojen paluu
19,95 €
Uusi
Mustanaamio – Karpaattien vampyyri
Mustanaamio – Karpaattien vampyyri
20,95 €
Uusi
Spider-Man – Kravenin viimeinen jahti
Spider-Man – Kravenin viimeinen jahti
22,95 €
Uusi
Viivi ja Wagner 26 – Mäyräkoira puistoon
Uusi
Modesty Blaise 60 vuotta
33,00 €
Uusi
Charleyn sota
99,90 €
Uusi
Harmaan jumalan hetki
29,95 €
Uusi
Fingerporin koko kuva 11 – Kaiken kestävä
Uusi
Carl Barksin Aku Ankka 5 ENNAKKOTILAUS
13,95 €
Uusi
Asterix 40 – Valkoinen iiris ENNAKKOTILAUS
Uusi
Kiroileva siili 9
29,95 €
Uusi
Aku Ankka – Akustuksen aarre
Aku Ankka – Akustuksen aarre
21,95 €
Uusi
Filemon – Batbadin Simbabbad
Filemon – Batbadin Simbabbad
14,95 €
Uusi
Kalkkaro 135
3,50 €