Sielujen kutoja
OtavaTaidokas kauhusarjakuva tutkii Suomen syrjäseutujen pimeää puolta.
Makkonen Sami
On kevätkylvöjen aika. Markus kuulee äitinsä voinnin huonontuneen ja matkustaa Hiisimäelle sukunsa kartanoon. Mustien peltojen keskellä odottaa puolilaho talo ja nippu tädin jättämiä muistiinpanoja. Jossain on myös kirja, joka auttaisi ymmärtämään mennyttä ja tulevaa.
Läheisellä kukkulalla kytee jotain pakanallista ja karmivaa. Jo ensimmäisenä yönä valveillaolo muuttuu painajaiseksi, joka ei kuitenkaan ole unta.
Kalevala-teoksistaan tunnetun Sami Makkosen vimmaisessa sarjakuvaromaanissa esoteria ja kansan uskomukset yhdistyvät yliluonnolliseen kauhuun. Tuloksena on upea, makaaberi näytelmä. 144 s.
Tex järjestää hyökkäyksen rosvojen kimppuun, ja Carson loukkaantuu. Ilmestyy elokuussa.
Barksin kaikki ankkasarjakuvat julkaistaan suomeksi alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä albumisarjana. Osa 15.
Ihmeneloset kohtaavat Tohtori Doomin sekä maailmoja syövän Galactuksen. Ilmestyy heinäkuussa.
Barksin kaikki ankkasarjakuvat julkaistaan suomeksi alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä albumisarjana. Osa 16.
Mie myin talven, kuten rakkautenikin maalasin ja myin." Taitelija Reidar Säreistöniemen tarina. Ilmestyy elokuussa.
Kivet on omaperäisyyttä pursuava fantasia. Pakkanen koettelee, bussitkaan eivät kulje ja kaupungeissa vaanii huijareita. Ilmestyy heinäkuussa.
Merirosvoja, noitia ja tyttöenergiaa! Ilmestyy elokuussa.
Ukrainan ja Venäjän monisatavuotinen konflikti sarjakuvan keinoin selitettynä. Ilmestyy elokuussa.
Kirjainten maailma alkaa tunkeutua oikeaan maailmaan. Ilmestyy elokuussa.
Tarina Blueberryn nuoruudesta. Ilmestyy elokuussa.
Idefix-koira eläinkavereineen jatkaa hulvattomia seikkailujaan Parisiumin kaduilla. Ilmestyy elokuussa.
Lucky Luke hieroo rauhaa intiaanien ja ratsuväen välillä. Ilmestyy elokuussa.
Kissahahmoisen etsivän seikkailut sijoittuvat 1940-50-lukujen Yhdysvaltoihin. Uusi painos tulossa.
Kissaetsivän ystävä, lehtimies Weekly on pidätetty epäiltynä murhasta. Kykeneekö Blacksad todistamaan, että Weekly on lavastettu? Uusi painos tulossa.