Eedenistä pohjoiseen ja muita kertomuksia
Suuri KurpitsaOtsamon tarinoissa arki saa outoja piirteitä. Tunnelmatuokioissa pikkuruiset yksityiskohdat ilmaisevat suuria asioita.
Otsamo Pentti – Pauli Kallio
Pentti Otsamo (s. 1966) on suomalaisen sarjakuvan suuri ja suurelle yleisölle tuntematon novellisti. Esimerkiksi melkein albumin mittoihin laajeneva, Robert Altmanin elokuvien tapaan polveileva lähiökuvaus Elämää sota-aikaan on tuttu italialaiselle, ruotsalaiselle ja kanadalaiselle lukijakunnalle, mutta julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa suomeksi.
Otsamon tarinoissa arki saa outoja piirteitä. Tunnelmatuokioissa pikkuruiset yksityiskohdat ilmaisevat suuria asioita. Onko mikään lopulta ihan sellaista kuin ensivilkaisulta näyttää? Nelivärinen. 72 s.
Englantilaisen sotilasyksikön taistelu Pohjois-Afrikassa II maailmansodan aikana. ILMESTYY TOUKOKUUSSA.
Scifi-sarja Flash Gordonin parhaita seikkailuja. ILMESTYY TOUKOKUUSSA.
Batman on eläkkeellä. Miksi hän jätti supersankarien työelämän?
Barksin kaikki ankkasarjakuvat julkaistaan suomeksi alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä albumisarjana. Osa 15. ILMESTYY TOUKOKUUSSA.
Carl Barksin klassisia tarinoita. Milla Magia on sitkeästi Roopen ensilantin perässä. ILMESTYY TOUKOKUUSSA.