Kaksin – Rakkautta ilmassa

Arktinen Banaani
Tuotetta rajoitettu erä.
10,00 €
18,00 €
Sisältää alv. 10.00 %

Parisuhdetta kaikissa inhimillisissä muodoissaan.

Toimitusaika 1 - 3 työpäivää
Tuotenumero 952-5768-58-9

Björklund Maria

Kaksin -strippisarjakuvassa ei ole pysyviä päähenkilöitä vaan hahmot sekä aihepiirit vaihtelevat, keskeistä on aina kahden yksilön vaikutus toisiinsa. Samoin tilanteet ja tunnelma ovat koko ajan hieman erilaisia.

Kaksin ei ole liian siirappinen vaan pyrkii totuudenmukaisuuteen, esittämään myös suhteen tummemmat puolet. Niin mielikuvituksellisia kuin Kaksin -stripit paikoin ovatkin, suurin osa niiden esittämistä tilanteista perustuu tosielämän tapahtumiin.

Sarja herättää ajatuksia mutta tuottaa ennen muuta iloa. Kyky keskustella ja tunnustaa sisimmätkin ajatuksensa toiselle on kestävän ihmissuhteen merkki.

Kaksin -sarja voitti Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun strippisarjan 1996, ja vuodesta 1997 lähtien se on ilmestynyt eri lehdissä. Arktinen Banaani julkaisi sarjasta albumin (1998). Se myytiin nopeasti loppuun, ja on nykyään jo keräilyharvinaisuus. Uudessa, komean kovakantisessa Kaksin -teoksessa on mukana joukko klassisia sarjoja, mutta 180 stripistä kahta kolmasosaa ei ole tätä aiemmin koottu kansien väliin.

Maria Björklund on graafikko ja animaatio-ohjaaja. 64 s.

Huom: Painos loppumassa.

Samankaltaiset tuotteet
-49.75%
Madonreikiä
10,00 € 19,90 €
-43.53%
Planeetta Z
10,00 € 17,70 €