Minä, Mikko ja Annikki
Minä, Mikko ja Annikki Minä, Mikko ja Annikki Minä, Mikko ja Annikki

Minä, Mikko ja Annikki

Suuri Kurpitsa
29,02 €
Sisältää alv. 14 %

Omaelämäkerrallinen rakkaustarina ja remonttipäiväkirja.

Toimitusaika 2 - 6 työpäivää
Tuotenumero 952-988-788-0

Kallio Pauli – Takalo Tiitu

Omaelämäkerrallinen rakkaustarina ja remonttipäiväkirja, mutta se kertoo myös kyläpahasen kasvutarinan maan merkittävimmäksi teollisuuskaupungiksi. Kaupunki kasvaa käsi kädessä tehtaiden tuotannon kanssa. Rakennetaan kaupunginosa työläisten kodeille ja kaupunginosaan kortteli, joka nimetään myöhemmin Annikiksi.

Vuonna 1966 kaupunginosa saa uuden asemakaavan, joka antaa purkutuomion kaikille 1900-luvun alussa valmistuneille rakennuksille. Annikki ei kuitenkaan antaudu suosiolla. Syntyessään kortteli on vain yksi ruutu asemakaavassa. Anutlaatuiseksi Annikin tekee se, että vain se jää muistuttamaan Tampereen Tammelan historiallisesta työläiskaupunginosasta.

Minä, Mikko ja Annikki kuvaa taistelua vanhojen rakennusten ja asumiskulttuurin puolesta. Sarjakuvaromaaniksi kasvava teos kertoo myös haaveilusta ja haaveilun riskeistä. Toteutuva unelma saattaa suuruudessaan kauhistuttaa. Unelmiin uskominen on elämää eteenpäin vievä voima. Yhteiset unelmat muuttavat maailmaa. 248 s.

Huom: Painos loppumassa. Vain yksi kappale jäljellä.

Samankaltaiset tuotteet
Lähiaikoina ilmestyvät uudet sarjakuvajulkaisut
25,95 €

Tex järjestää hyökkäyksen rosvojen kimppuun, ja Carson loukkaantuu. Ilmestyy elokuussa.

13,20 €

Barksin kaikki ankkasarjakuvat julkaistaan suomeksi alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä albumisarjana. Osa 15.

24,95 €

Ihmeneloset kohtaavat Tohtori Doomin sekä maailmoja syövän Galactuksen. Ilmestyy heinäkuussa.

13,20 €

Barksin kaikki ankkasarjakuvat julkaistaan suomeksi alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä albumisarjana. Osa 16.

25,00 €

Mie myin talven, kuten rakkautenikin maalasin ja myin." Taitelija Reidar Säreistöniemen tarina. Ilmestyy elokuussa.

25,00 €

Kivet on omaperäisyyttä pursuava fantasia. Pakkanen koettelee, bussitkaan eivät kulje ja kaupungeissa vaanii huijareita. Ilmestyy heinäkuussa.

29,00 €

Merirosvoja, noitia ja tyttöenergiaa! Ilmestyy elokuussa.

36,00 €

Ukrainan ja Venäjän monisatavuotinen konflikti sarjakuvan keinoin selitettynä. Ilmestyy elokuussa.

15,20 €

Kirjainten maailma alkaa tunkeutua oikeaan maailmaan. Ilmestyy elokuussa.

14,95 €

Tarina Blueberryn nuoruudesta. Ilmestyy elokuussa.

12,10 €

Idefix-koira eläinkavereineen jatkaa hulvattomia seikkailujaan Parisiumin kaduilla. Ilmestyy elokuussa.

12,10 €

Lucky Luke hieroo rauhaa intiaanien ja ratsuväen välillä. Ilmestyy elokuussa.

16,95 €

Kissahahmoisen etsivän seikkailut sijoittuvat 1940-50-lukujen Yhdysvaltoihin. Uusi painos tulossa.

16,95 €

Kissaetsivän ystävä, lehtimies Weekly on pidätetty epäiltynä murhasta. Kykeneekö Blacksad todistamaan, että Weekly on lavastettu? Uusi painos tulossa.