Kalevala
Arktinen BanaaniKansalliseepos Kalevalan uusi, tuore tuleminen.
Raassina Marko
Kalevala on ollut monille nykytanhuvilla tallusteleville lapsukaisille hiukan vaikeasti avautuvaa luettavaa, eikä kuviakaan alkuperäispainoksista tahdo löytyä. Nyt Vaka V. Väinämöisen, Ilmarisen Sepon, Lemminkäisen Ahdin ym. kansallissankarien hahmot ovat saaneet nykylukijalle sopivan ulkoasun. Juonen käänteet ja repliikit eivät enää kuulosta totutun hämäriltä, vaikkei seikkailujen omaleimaisuudesta ja vauhdikkuudesta ole tingitty pätkääkään. Myös varhaisten runonlaulajien viljelemä, usein ironinen huumori pääsee oikeuksiinsa.
Raassina on käyttänyt piirtäjäntaitojensa lisäksi verbaalisesti lahjakkuuttaan ja on luonut oman Kalevala-maailmansa, joka heijastelee myös nykyajan ilmiöitä. Tuloksena on tuohivirsuajattelusta vapautunut näkemys kansalliseepoksesta niin nuorille kuin vanhemmillekin, yhtä paljon niille, jotka tarinoita eivät tunne kuin niillekin, joille ne ovat jo entuudestaan tuttuja. 88 s.
Huom: painos loppumassa. Vain yksi kappale jäljellä.