
Unenomaisen kauniit piirrokset, vivahteikas värimaailma ja ilmava sommittelu virittävät lukijan mieleen uusia ajatuksia ja menetetyiksi luultuja muistoja.
Sarjakuvakäsikirjoittajat ovat Suomen pienimpiä ammattiryhmiä. Alan ammattilainen on Pauli Kallio.
Sehän tiedetään, miten lapsia tehdään ja saadaan, mutta millaisessa sopassa aikuiskokelas keitetään valmiiksi vanhemmaksi?
Otsamon tarinoissa arki saa outoja piirteitä. Tunnelmatuokioissa pikkuruiset yksityiskohdat ilmaisevat suuria asioita.
Pallo pyörii ja pomppii jalkapallon arvoturnauksissa.
Suomalaisen jalkapallon lähihistorian avaintapahtumat, mutta myös ruohonjuuritason arkea.
Tekstitön sarjakuva sopii kaikille seikkailullisen kuvakerronnan ystäville.
Sankarimme etsii aarretta ja välttelee viikatelintua maan- ja merenpinnan alapuolisissa maailmoissa.
Nuori idealisti ottaa mukaan kirjoituskoneensa ja lentää trooppiseen Indonesiaan tavoitteenaan sademetsien pelastaminen.
Neljä sarjakuvanovellia, joita yhdistävät toisiinsa lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvät muistot.
Sarjakuva tarjoaa tiiviin esityksen J. Tilsan musiikillisesta filosofiasta sekä todellisuuteen nojailevia sattumuksia.
Suomessa katoaa vuosittain lyhytaikaisesti jopa tuhansia ihmisiä, joista noin 20 jää selittämättömästi kateisiin.
Kaneli pimputtaa pianoa ja Kalle sahaa selloa Huttuvainion musiikkiopistossa. Molemmat potkivat palloa Huttulammen Palloseuran junioreissa.
Sadomasokistisiin tamineisiin sonnustautunut nukkepariskunta.
Tarina alkaa porilaista ravintolassa, jonne Tenho on lähtenyt katsomaan rockabilly-yhtye Matchboxia.
Kettujumala joutuu konflikteihin läheistensä kanssa ja näkee jokapäiväiset velvollisuudet kaksintaisteluina.
Matkustamme ydinkäyttöisellä atomobiililla Perineumin valtakunnan poikki.
Etsivä Esa Ruispelto tutkii pesäpallovalmentajan salaperäistä murhaa.
Antisankaritarinoita aikuisille on seitsemäs ja viimeinen Suomen Kuvalehdessä ilmestyneiden Kramppien & nyrjähdysten kokoelma.
Kuudes ja tähän asti tuhdein Suomen Kuvalehdessä ilmestyneiden Kramppeja & nyrjähdyksiä -jaksojen kokoelma.
Kramppien ja nyrjähdysten maailmassa tapahtuu kummia. Risto huomaa olevansa apurahataiteilija.
Tuisku Hiltusen (s. 1995) esikoisalbumi sisältää kolme herkkävireistä sarjakuvanovellia.
Kaupunkilaisten kohtaloita yhdistää kympin seteli, joka kiertää kädestä käteen ja taskusta toiseen.
Kymmenen kärkikaartin piirtäjää käsikirjoittaja Pauli Kallion tekstien kimpussa.
Kiinalainen todellisuus eroaa suomalaisesta kuin kesähelle paukkupakkasesta.
Kaikkien viittasankarien absurdi pikkuserkku Supermauno palaa ruudulliselle näyttämölle.
Annikin, Anteron ja Jaakon seikkailut sijoittuvat noin vuoteen 1970 pienelle paikkakunnalle.
Kesäiset seikkailut sijoituvat noin vuoteen 1970 ja kylään, joka sijaitsee jossain päin Suomen pohjoisia tai läntisiä maakuntia.
Annikin, Anteron ja Jaakon seikkailut sijoittuvat noin vuoteen 1970 pienelle paikkakunnalle.
Pojat perustavat bändin, mutta meluisa euforia lässähtää, kun he huomaavat joutuneensa laulutaitoisen Annikin taustamuusikoiksi.
Maalaismaisemaan tuo uutta sähinää löytökissa, jonka lapset nimeävät Marioniksi.
Millaista oli olla Nivalan ensimmäinen punkki ja ystävystyä muiden kapinallisten kanssa?
Sarjakuva summaa jalkapalloon hullaantuneiden keski-ikääntyvien miesten viimeisimmät kuulumiset.
Kaltsu etsii itseään, rakkautta, elämän tarkoitusta sekä tietenkin kohtuuhintaista kaljatuoppia.
Mielikuvitustyttö kertoo lapsuuden, teini-iän ja aikuisuuden ihmissuhteista.
Vilma, kaikessa täydellisyyttä tavoitteleva opiskelija, hakeutuu mielisairaalaan kesätöihin.
Rytöhonka piirtää erittäin hyvin ja kauniisti, mutta hänen juttunsa ovat sairaita.
Miska on elänyt viisi vuotta miehenä, mutta hän päättää kokeilla onnistuuko paluu syntymässä määritettyyn sukupuoleen.
Viidessä novellimaisessa tarinassa realismi ja surrealismi iskevät silmää toisilleen ja lukijalle.
Pauli Kallio kirjoitti yksitoista tarinaa rakkaudesta tai sen puutteesta.
Yleispäteviä elämänviisauksia korkealentoisuuden syövereistä aina syvällisyyden huipulle.
Kuuttakymmentä lähestyvä Mauri on maailman menon tarkkailija ja arkipäivän filosofi.
Omalaatuinen professori Viljakainen näkee Suvilahden festareiden väenpaljoudessa mahdollisuuden toteuttaa mielipuolisia mielihalujaan. Ilmestyy syyskuussa.
Sankarimme rypee rytmimusiikin ytimessä kaikissa sateenkaaren väreissä.
Soundissa julkaistuja värisarjoja. Mukana on myös uutta materiaalia.
Sarjakuvasankareista svengaavin kohtaa suomalaisen sarjakuvan merkkiteoksia.
Ornette Birks Makkosen ensimmäisten seikkailujen paranneltu versio.
Rytmimusiikin sanansaattaja O.B. Makkonen on seikkaillut suomalaisessa musiikkilehdistössä jo vuodesta 1992.
Päivänkakkarameri on kertomus kulttuurien välissä kasvamisesta, yhteenkuuluvuuden tunteen etsimisestä ja hylkäämisen pelosta.
Peikkometsän selloasteikot on uudenlainen sellonsoiton oppikirja, jossa sarjakuvat tukevat opiskelua.
Perustuu historiantutkija Tiina Männistö-Funkin tutkimuksiin pyöräilystä ja sarjakuvantekijä Tiitu Takalon kokemuksiin pyöräilijänä.
Riihimäki merkitsee useimmille pakollista seisoskelua rautatieasemalla. Mutta toki Riksu on muutakin kuin risteysasema.
Rakkaus on köyhän rikkaus – Kootut sarjakuvanovellit luo kattavan katsauksen Tiitu Takalon uraan.
Parinkymmenen sarjakuvataiteilijan puheenvuoro mielenterveysongelmista.
Runoja lapsille ja muille älyköille pursuilee railakasta sanataidetta, joka ruokkii niin lapsen kuin aikuisenkin mielikuvitusta.
Runopoika numero yksi summaa Nuutisen tuotannon parhaat palat vuosilta 1989–2005.
Pakomatka lapsuuden maisemiin. Kirkko ja tehdas sijaitsevat Kotkassa. Niiden takaa näkyy meri.
Sarjakuvanovellit 1984–2009 nitoo kattavaksi retrospektiiviksi valikoiman Kallion pitempiä tarinoita.
Tusina sarjakuvan eturivin ammattilaista piti vuoden sarjakuvallista päiväkirjaa.
Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia kuvaa sitä, miltä tuntuu olla sekaisin.
Valokuvaaminen on lisääntynyt , mutta sitä käsittelevät sarjakuvat ovat harvinaisuuksia.
Mitä tapahtuu, kun pieni tyttö kohtaa jotain sellaista, mitä hän ei vielä osaa kohdata?
Poliitikko ja kulttuurivaikuttaja. Sylvi-Kyllikki Kilven (os. Sinervo) päiväkirja.
Eelis haaveilee rakkaudesta, mutta oppii jo varhain, että se täytyy tehdä salaa ja yksin.
Sekametsän työteliäs porukka tuunaa todellisuutta huumoriksi.
Tunnettu uuden sarjakuvan antologia. Puolittainen Ranska-erikoinen.
Kertomus Amorin aika -strippisarjakuvan hengessä eläinihmisten matkasta pirkanmaalaiseen villiin länteen.